Ajattelin pyöritellä teille tässä blogikirjoituksessa stressiä ja palautumista. Tämä on kovin yleinen puheenaihe monen valmennettavan kanssa. Näen valmennustapaamisissa uupumusta ja kuulen paljon tarinoita, miten on ollut kuormittavaa ja kiirettä ja sitä ja tätä ja tuota. Tällaisessa tilanteessa ihminen ei välttämättä itse edes huomaa omaa tilaansa, vaan jatkaa vaan ja mennä töhöttää. Tai keho kyllä voi kertoa ja yrittää viestittää, että välillä voisi hengähtää ja levätä, mutta joko sitä ei kuunnella tai sitten ei ymmärretä kehon viestejä. Jos tilanne on mennyt kovin pitkälle, ei tarvita kuin yksi laukaiseva tekijä ja tilanne lähtee purkautumaan. Oma kehoni on sellainen vempula, että, jos en ymmärrä välillä levätä viesteistä huolimatta, tulee flunssa tai jokin muu sairaus, joka pysäyttää pakosti hetkeksi huilimaan. Tällöin voin todeta aina jälkikäteen, että, niinhän se olikin.
Piti oikein käydä terveyskirjaston sivulla katsomassa virallinen määritelmä, että, mitä stressillä tarkoitetaan. Stressillä tarkoitetaan tilannetta, jossa ihmiseen kohdistuu niin paljon haasteita ja vaatimuksia, että sopeutumiseen käytettävissä olevat voimavarat ovat tiukoilla. Monet tutkijat uskovat, että miltei mikä tahansa myönteinen tai kielteinen muutos voi vaikuttaa yksilöön stressaavasti. Mikään ärsyke ei sinänsä stressaa, vaan reaktio riippuu paljon yksilön vastustus- ja sietokyvystä, erityisesti näkökulmista ja asenteista. Stressille on olemassa monta määritelmää. Yksilön kokemus stressistä on erilainen ja riippuu paljolti yksilöstä, kuinka hän kykenee selviytymään häneen kohdistuvista vaatimuksista. Stressiä on olemassa sekä myönteistä että kielteistä. Molemmat vaativat vastapainokseen lepoa ja vapaa-aikaa.
Hyvän ja pahan stressin ero on varmasti aika häilyvä. Jos jokin asia oikein koukuttaa ja innostuttaa ja kaikki muu unohtuu, seuraa jossain vaiheessa väsymystä, unohtelua ja sählinkiä. Moni varmasti tunnistaa tämän hyvän stressin. Tällaisessa tilassa saa ihan mielettömästi aikaan ja tuntuu, että energiaa riittää loputtomiin. Mutta tässä on oltava myös herkällä, että ei käännytä pahan stressin puolelle. Ensimmäisiä stressin tuntomerkkejä ovat aika usein unihäiriöt, lihasjännitys ja ilon puute.
Olen useasti kirjoittanut siitä, että uusien valmennettavien kanssa täytyy lähteä käsijarru pohjassa. Alkuvaiheessa on intoa ja tuntuu, että välttämättä ei tarvita lepoa, vaan, halutaan todella kovasti tuloksia. Miettikääpä sitä, jos ei olla liikuttu ja liikutettu kehoa ja lähdetään yhtäkkiä liikkumaan. Tämä on jo keholle uusi ja kuormittava asia. Jotta saadaan haluttuja tuloksia ja kehitystä tarvitaan lepoa ja ravintoa, että saadaan täydellinen palautuminen.
Ehkä tässäkin on paras ohje, kohtuudella kaikkea. Tylsää. Olemme yksilöitä, kuten aikaisemmassa kappaleessa totesin. Tämän johdosta koemme mm. stressin eri tavalla, arjen vaatimukset eri tavalla. Tarvitsemme eri ajan palautumiseen. Se on varmaa, että liiallinen kuormitus, vähäinen yöuni, stressi ja heikko ravitsemustila lisäävät kataboliaa, hajottavaa tilaa kehossa. Tässä tilassa meidän elimistö käyttää omia rakenteita energian muodostamiseen. Lepo oikein suhteutettuna kuormitukseen ja ravitsemukseen on palauttavaa. Monesti varmasti miellämme, että lepo = maataan sohvalla. Voihan se joskus olla näinkin, mutta lepoa voi olla vaikkapa se, että, lähden kävelylle ulkoilmaan. Tai, mitä se itse kullekkin sitten on Mitä mielen hyvinvointia parhaimmillaan. Monen valmennettavan kanssa on käyty keskustelua myös siitä, että, mikä palauttaa. Moni kertoo esim. sen, että lähtee luontoon, metsään. Tai järven äärellä rauhoittuu. Itse allekirjoitan molemmat edellä olevat. Meidän melkein valmis piilopaikka saaressa, jossa ei todellakaan ole mitään, on aika rentouttavaa. Monesti viikonlopun jälkeen tuntuu, että olen ollut viikon ainakin lomalla. Mutta tässäkin olemme yksilöitä. Toiselle palauttava ja rentouttava hetki voi olla vaikkapa ystävän kanssa elokuvissa. Jokainen omalla tavalla. Mikä on sinun tapasi?
Mitä mukavinta syyskuun jatkoa 😊. Syksyn iloja, voi laittaa takkaan tulet ja sytyttää kynttilöitä.